Veli Loponen

Aamos on yksi Vanhan testamentin pienistä profeetoista. Nimitys pieni ei tule siitä, että ne olisivat vähäpätöisiä, vaan siitä, että ne ovat lyhyitä verrattuna suurempiin kirjaprofeettoihin. Pääasiassa Pienet profeetat ajoittuvat jonnekin 800–400 -lukujen eKr. väliin. Aamos kuuluu niihin, jotka ovat vanhimpia.

Aamos itse oli Juudan kuningaskunnasta, mutta toimi profeettana pohjoisessa valtiossa, jota kutsuttiin Israeliksi. Hän oli erikoinen profeetta siinä mielessä, että oikealta ammatiltaan hän oli karjankasvattaja ja metsäviikunoiden kasvattaja. Hän ei siis kuulunut papilliseen sukuun eikä ilmeisesti ollut edes minkään profeettakoulun oppilas, kuten yleensä oli tapana.

Aamokselle ominaista ovat erilaiset tuomiojulistukset ja näyt. Tässä käsittelemme pientä katkelmaa, joka sijoittuu jonnekin näiden välimaastoon. Siinä Aamos julistaa koko Israelin kansalle, mutta sanoma on ehkä yllättävänkin nykyaikainen.

1 Kuulkaa, mitä Herra on sanonut teistä, israelilaiset, ja koko siitä kansasta, jonka hän toi Egyptistä:

2 -- Vain teidät minä olen ottanut omakseni kaikista maailman kansoista. Sen tähden minä vaadin teidät tilille kaikista vääryyksistänne.

3 Lähteekö kaksi yhdessä kulkemaan, jos eivät ole siitä sopineet?

4 Ärjyykö leijona pensaikossa, jos sillä ei ole raadeltavaa?

Äriseekö nuori leijona piilopaikastaan, jos se ei ole saalista kaatanut?

5 Jääkö lintu maassa kiinni, jos ei sille ole viritetty ansaa?

Ponnahtaako pyydys maasta, jos ei saalis ole siihen käynyt?

6 Törähtääkö merkkitorvi kaupungissa ihmisten säikähtämättä? Tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta Herran sitä aiheuttamatta?

7 Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille.

8 Leijona ärjyy, kuka ei pelkäisi? Herra Jumala puhuu, kuka ei julistaisi?

Aam. 3:1–8

1. Jumalan valittujen asema

Aamos aloittaa luvun herättämällä kuulijoiden huomion: kuulkaa, mitä Herra on sanonut teistä. Vaikka Aamos pääosin toimi pohjoisessa valtiossa, hän kattaa tällä julistuksellaan kaikki Israelin sukukunnat. Kahdesta ensimmäisestä jakeesta ilmenee tähän liittyen kaksi tärkeää asiaa.

1.1. Jumalan kansan ominaisuudet

Ensinnäkin Israel on yksi kansa, vaikka se Aamoksen aikana olikin jakaantunut kahteen osaan. Valtakunnan jakaantuminen Salomon jälkeen ei tarkoittanut, että Jumalan valitsema kansa olisi jakaantunut kahtia tai vain toinen kuningaskunnista olisi saanut säilyttää valitun kansan aseman toisen menettäessä sen. Tämä kertoo Jumalan armosta ja uskollisuudesta. Meidän väärät valintamme eivät voi tehdä tyhjäksi Jumalan lupauksia, vaikka toisinaan ne voivatkin hidastaa niiden toteutumista.

Toiseksi Israel oli Jumalan valitsema. Jumala olisi voinut valita minkä kansan vain koko maailmassa, mutta hän valitsi israelilaiset. Kyse oli armoon perustuvasta valinnasta. Aamoksen omakin aika osoittaa, että israelilaiset eivät ominaisuuksiltaan olleet sellaisia, että he olisivat ansainneet Jumalan valinnan. He olivat vähintään yhtä syntisiä ja tottelemattomia kuin muutkin kansat.

Tänään me tiedämme, että tämän Jumalan valinnan ei ollut tarkoitus rajoittua vain Israelin kansaan, vaan Israelin oli määrä olla Jumalan valtakunnan siemen maailmassa. Lopullisesti tuo Jumalan tarkoitus alkoi toteutua Jeesuksen työn kautta, kun pakanoille avattiin pääsy Jumalan liittoon. Jeesuksen kautta huomaammekin olevamme myös osallisia Jumalan omaisuuskansasta, joten Aamoksen sanat koskettavat yhtä lailla meitä.

1.2. Jumalan kansan asema

Jumalan valinta toi luonnollisesti joitain etuuksia israelilaisille. Kuten Aamoskin julistaa, Jumala itse puuttui Israelin kansan kohtaloon. Hän vapautti heidät Egyptin orjuudesta, joka hyvin konkreettisella tavalla osoitti sekä israelilaisille että koko maailmalle Israelin kuuluvan Jumalalle.

Tässä ottamiseksi käännetty sana on hepreassa יָדַעְתִּי joka on hyvin monimerkityksellinen sana. Se tarkoittaa mm. tietämistä, tuntemista ja valintaa. Jumala ei siis vain mekaanisesti ottanut itselleen omaisuuskansaa kuin leipää kaupan hyllyltä. Jumalan valinta oli paljon syvempi. Se perustuu tarkkaan valintaan ja henkilökohtaiseen tuntemiseen. Jumala ei vain ottanut Israelia omaisuudekseen, vaan kansaksi, joka on hänen kanssaan yhteydessä. Vaikka Jumala johdatti ja jopa auttoi muitakin kansoja, hän ei minkään muun kansan kanssa ollut samanlaisessa yhteydessä.

Etuisuuksien lisäksi israelilaisilla oli myös vastuunsa. Kuten Mooseksen kautta annettu lakikin osoittaa, Jumala odotti omaisuuskansansa toimivan valinnan mukaisesti. Jumalan suunnitelman mukaisesti Israelin piti olla maailman valo ja siten olla sekä hengellisesti että moraalisesti pakanoita parempi.

Valitettavasti Israelilaiset, sekä pohjoisessa Israelissa että eteläisessä Juudassa, usein unohtivat tämän kokonaismerkityksen. Heillä nousi päähän vain ajatus siitä, että he ovat parempia kuin muut. Tämä johti siihen, että israelilaisten mielessä erikoisasema muuttuikin lankeemukseksi. He saattoivat ajatella, että tekivät he mitä vain, oli se oikein ja parempaa kuin muiden kansojen teot. Niinpä he antautuivat epäjumalanpalvelukseen ja unohtivat Jumalan.

Tähän Aamos puuttuu. Aamoksen julistuksen ydin on, että koska israelilaiset ovat Jumalan erityisesti valitsemia, he ovat sen vuoksi myös vastuussa teoistaan enemmän kuin muut kansat. Heidän pitäisi tietää paremmin. Ja jos hieman mietimme tarkemmin, niin emme taida nykyaikana olla paljoa sen parempia.

Meidät on kristittyinä, uskovina, otettu mukaan Jumalan liittoon. Sama Jumalan valinta, joka koski Israelia, koskee myös meitä. Sama lankeemuskin koskee meitä. Jumalan lupaus ja armo on tullut itseisarvoksi, emmekä enää meinaa muistaa sen myötä tulevaa vastuuta. Usein uskosta osattomien kanssa keskustellessa tulee ilmi tämä vääristynyt armokäsitys. Usko nähdään vain helppona vapautumiskeinona. Kun teemme pahaa, voimme pyytää sitä anteeksi ja taas jatkaa entiseen malliin ilman minkäänlaista muutosta elämässämme.

Aamoksen sanoma niin tuon ajan israelilaisille kuin meillekin on: "ei näin". Erityisasema ei tarkoita sitä, että Jumala olisi automaattisesti aina valitsemansa kansan puolella. Jumala vaatii meidätkin yhtä lailla tilille kaikista tekemistämme vääryyksistä. Tuomio ja rangaistus ei kuitenkaan ole Jumalan suunnitelma meidän varallemme. Siksi Aamoksenkaan julistus ei jää tähän.